Rotu: mudi
Sukupuoli: narttu
Väri: blue merle, töpö
Koko: 42 cm, 10,5 kg
Syntynyt: 26.09.2014
Isä: POHJ MVA BALT MVA IT MVA Kilvan Gyimesi Bárány
Emä: FI MVA Szürkevillám Szeder Inda
Kasvattaja: Pauliina Aho
Omistaja: Iiris Lehtinen
Lonkat: C/C
Kyynärät: 0/0
Selkä: LTV0
Polvet: 0/0
Silmät: Ok 1/2018 ja 8/2024
Korvatulehdus 6/2015
Anaalirauhasten tyhjennys lääkärillä 12/2022
Agility: FI AVA, FI AVA-H
Toko: AVO1
Rally-toko: RTK1
Näyttelyt: FI MVA
Pentueiden Might Be ja Wanna Be emä.
Aina tuli minulle toiseksi koiraksi, kun ensimmäinen bordercollieni oli kaksi vuotias. Halusin bortsua kovemman koiran, joka olisi myös pienempi ja tykkäisi olla sylissä. Mudin olin huomannut jo aikaisemmin, ja kun siihen aikaan lempivärini oli merle, lähdin extempore katsomaan yhdeksän viikkoisia pentuja Pirkanmaalle. Sukupuolen täytyi tietysti olla narttu ja Pauliinalla oli kaksi narttupentua vielä talossa. Toinen näistä pisti silmääni nopeasti. Ärhäkkä, vilkas, uskoi kuitenkin, kun sisko antoi huutia, ja jotenkin vain vaikutti olevan juuri se mitä hain. Sitten Pauliina kertoi uutisen: vain se pentu, mitä olin silmäillyt oli vapaana. Sinä päivänä lähdin vielä kotiin miettimään asiaa, mutta seuraavana päivänä soitin ja sanoin ottavani pennun. Aina muutti kotiin viikon päästä kymmenen viikon iässä. Se tuli sisään kuin olisi aina asunut meillä ja alkoi samantien leikkimään leluilla ja tekemään tuttavuutta bortsun kanssa.
Siitä se lähti.
Vaikka Aina tuli minulle "toiseksi koiraksi" ja aina olen sanonut, että ostin sen sylikoiraksi, niin siitä tuli niin niin paljon enemmän. Se oli monelta osin täydellinen. Sillä oli pikkupennusta asti todella hyvä kropan hallinta (nosti etupään varassa takapään hallitusti kynnyksen yli ennen ekoja rokotuksia), siinä oli käsittämätöntä puhtia ja voimaa juoksussa (alkoi pärjätä juoksukilpailussa bortsun kanssa hyvin pienenä) ja vaikka omaa päätä oli paljon, niin ei se täysin kuuro ollut ohjaajaa kohtaan. Aina oli juuri sitä mitä silloin hain, ja lopulta paljon muutakin.
Jotta ei mene pelkäksi kehumiseksi, niin oli Ainassa myös herkempiä puolia. Pentutalvi oli loskainen, joten aurat kirskuttivat asvalttia myöten. Joskus satuttiin lähtemään lenkille juuri, kun tällainen todella äänekäs vekotin meni ohi. Eikä sitten lähdettykään lenkille, kun Aina järkyttyi. Isoista autoista Aina ei ole ikinä pitänyt, mutta oppi lopulta, että ne ei luultavasti tule päälle. Aluksi ukkonen tai ilotulituksen eivät aiheuttaneet muuta kuin hämmennystä ja halua mennä ulos katsomaan mitä tapahtuu. Minä sitten lähdin tyhmänä koiran kanssa nopeasti ulos pissille, ja kun Aina näki raketin liikkeen taivaalla ja lopun räjähdyksen, niin sitten taas mentiin. Tämä selvästi aiheutti Ainassa muutoksen, eikä se pidä yhtään ukkosesta tai Uudesta Vuodesta. Se on rauhaton ja sängyn alla (jossa se nukkuu muutenkin). Mietin pitkään onko tämä ääniarkuutta, mutta käytös muuttui selvästi tästä näköhavainnosta, ja nyt pentuja ja pennunpentuja katsellessa, voi sanoa, että ääniarkuutta se ei ole. Ainan pennut eivät lähtökohtaisesti välittäneet äänistä.
Hirveän erilainen ohjattava se oli agilityssä kuin bordercollie, ja kunnolla meidän yhteistyö alkoi luistaakin vasta, kun bortsu jäi vamman takia agilitystä pois. Tämän jälkeen Aina nousi ykköskisakoiraksi, mikä oli sen potentiaalille pakollisuuskin. Ainaa oli muutama kouluttaja kuvaillut jo vuoden iässä MM-tasoiseksi, ja samaa mieltä olin aina ollut. Viimeiset kisat vedettiin 2024, jolloin Aina oli jo käytännössä eläkkeellä olosuhteiden pakosta. Hyppyradalta saatiin silti etenemäksi yli 6 m/s. Nyt Aina on 11 vuotta, enkä tiedä hidastuuko se ikinä. Edelleen se on koiristani nopein halutessaan.
Ainalla oli potentiaalia lajiin kuin lajiin ja se rakasti kaikkia ihmisiä, joten nopeasti alkoi tulla toiveita sen käyttämisestä jalostukseen. Olin haaveillut koirien kasvattamisesta jo 15-vuotiaana, mikä oli ihan odotettua, koska siskoni kasvatti tuohon aikaan snautsereita. Oikeaa koiraa ei ollut vain tullut. Nyt sellainen oli, mutta rotuna haastava kasvattaa, ja Aina oli sopivasti töpö merle, jota ei voinut yhdistää merleen tai töpöhäntäiseen. Ainan kasvattaja auttoi minua paljon, ja lopulta sekoilujen kautta ensimmäinen pentue syntyi kesällä 2021. Sopivasti korona-aikaan... Ja toinen pentue syksyllä 2022.
Pennutusten ja oman elämäntilanteeni vuoksi Ainan kilpaura jäi lyhyemmäksi kuin mitä se olisi voinut olla. Pitkään mieltäni painoi tieto, etten saanut näyttöön sitä kaikkea mihin Ainasta olisi ollut. Lopulta osasin päästää tästä irti, ja todeta, että toista tällaista koiraa en varmaan koskaan tule saamaan. Hyviä koiria tulee varmasti, tiedän sen jo nykyisestä nuorisosta, mutta Aina on ainoa kaltaisensa.
